Milloin rikoksen asianomistajalla on oikeus avustajaan?
Asianomistaja on rikoksen uhri eli se, joka on joutunut rikoksen kohteeksi. Asianomistajalla on rikosprosessissa asianosaisasema mikä tarkoittaa, että hän on rikos- ja sitä mahdollisesti seuraavan oikeusprosessin osapuoli, jolle on laissa säädetty tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia.

Poliisille tehty rikosilmoitus tai jokin muu tapahtuma käynnistää esitutkinnan. Esitutkinnan aikana poliisi usein kuulustelee sekä rikoksen asianomistajaa että rikoksen vastaajaa, eli epäiltyä. Asianomistajalla on aina oikeus käyttää esitutkintakuulustelussa oikeudellista avustajaa. Avustaja voi olla asianajaja, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja tai julkinen oikeusavustaja. Tavallisesti sama avustaja avustaa asianomistajaa aina esitutkinnasta tuomioistuinkäsittelyn loppuun asti, mutta asianomistajalla on myös kesken prosessin oikeus vaihtaa avustajaa, esimerkiksi luottamuspulan takia.
Vaikka asianomistajalla on aina oikeus käyttää avustajaa esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että valtio kustantaisi avustajan käyttämisestä aiheutuneet kulut. Tietyissä tilanteissa asianomistajalla kuitenkin on oikeus tuomioistuimen määräämään avustajaan. Määräyksen myötä korvaus avustajalle maksetaan valtion varoista.
Asianomistajalle voidaan määrätä avustaja esitutkintaa ja rikosprosessia varten, jos kyse on rikoslain 20. luvussa tarkoitetusta seksuaalirikoksesta. Avustaja voidaan määrätä myös tilanteissa, joissa on kyse tietyntyyppisestä lähisuhdeväkivallasta tai sen yrityksestä. Lievimmillään perusteeksi voi riittää esimerkiksi ex-puolison tai puolison asianomistajaan kohdistama pahoinpitely. Avustajanmääräys voi tulla kyseeseen myös muissa kuin edellä mainituissa tilanteissa, jos kyse on henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvasta rikoksesta ja avustajan määrääminen on perusteltua, kun huomioidaan rikoksen vakavuus, asianomistajan henkilökohtaiset olosuhteet ja muut seikat. Viimeksi mainittu edellytys edellyttää tapauskohtaista harkintaa.
Vaikka edellytykset avustajan määräämiselle eivät täyttyisikään, asianomistaja voi siltikin saada valtion kustantaman oikeusavustajan, jos hän taloudellisen tilanteensa puolesta on oikeutettu oikeusapuun. Oikeusapu voi myös olla osittaista siten, että asianomistaja joutuu itse maksamaan avustajan palkkiosta osan, eri ns. omavastuuosuuden. Ero oikeusavun ja avustajanmääräyksen välillä on se, että avustajan määrääminen perustuu rikoksen laatuun, eikä asianomistajan taloudelliseen tilanteeseen. Erittäin hyvätuloisellakin asianomistajalla on oikeus tuomioistuimen määräämään ja valtion kustantamaan avustajaan, jos hän on joutunut jonkun edellä mainitun rikoksen kohteeksi.
Jos asianomistajana et ole oikeutettu oikeuden määräämään avustajaan etkä myöskään taloudellisen tilanteesi puolesta oikeusapuun, kannattaa omalta vakuutusyhtiöltä selvittää, onko sinulla voimassa oleva oikeusturvavakuutus. Useimmista oikeusturvavakuutuksista korvataan asianomistajan oikeudenkäyntikulut oikeuskäsittelyn osalta. Edellytyksenä on useimmiten se, että asianomistajalla on yksityisoikeudellisia vaatimuksia vastaajaa kohtaan, eikä syyttäjä aja näitä vaatimuksia oikeudessa.




Kommentit