Missä tilanteissa ositusta voidaan sovitella?

Ositus on avioeron tai puolison kuoleman jälkeen suoritettava toimitus, jolla aviopuolisoiden omistuksessa oleva omaisuus jaetaan puolisoiden kesken. Ositus tehdään puolisoiden välillä avioerotilanteessa avioliiton purkautuessa tai toisen puolison kuoltua. Jälkimmäisessä tapauksessa ositus tehdään lesken ja edesmenneen puolison kuolinpesän välillä.   

Lähtökohtana osituksessa on se, että puolisoiden nettovarallisuus jaetaan aviopuolisoiden kesken tasan. Tämä lähtökohta koskee tilanteita, joissa kaikki puolisoiden omistama omaisuus on ns. avio-oikeuden alaista omaisuutta. Jos puolisot ovat tehneet avioehtosopimuksen, avio-oikeuden ulkopuolelle on rajattu osa omaisuudesta tai kaikki puolisoiden omassa omistuksessa oleva omaisuus. Osa omaisuudesta voi myös olla avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta, jos se on saatu testamentilla, jossa on määrätty, että omaisuus ei ole avio-oikeuden alaista.

Tietyissä tilanteissa kummankin puolison yhteenlasketun nettovarallisuuden jakaminen kahteen yhtä suureen osaan voi johtaa kohtuuttomaan tai epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen. Tällöin kysymykseen voi tulla osituksen sovittelu. Sovittelu tarkoittaa, että omaisuus jaetaan puolisoiden kesken jonkun muun prosenttiosuuden perustella, kuin puolet ja puolet.

Laissa on säädetty sovittelulle kaksi perusedellytystä. Joko osituksen toimittaminen ilman sovittelua tulisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tai, osituksen tulisi johtaa siihen, että toinen puoliso saisi osituksen myötä perusteettomasti taloudellista etua.

Arviointikriteerit sen arvioimiseksi, johtaako ositus kohtuuttomaan lopputulokseen tai perusteettomaan taloudelliseen etuun ovat seuraavat: avioliiton kesto, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat. Tämä luettelo ei ole tyhjentävä, vaan lakiin on kirjattu, että nämä ovat niitä seikkoja, joihin on sovittelua harkittaessa erityisesti kiinnitettävä huomiota.

Oikeuskäytännössä on muodostunut melko selkeä kuva siitä, miten edellä mainittuja kriteerejä tulisi soveltaa. Jos esimerkiksi avioliitto on kestänyt vain muutaman kuukauden ja toisen puolison nettovarallisuus on kymmenkertainen suhteessa toisen puolison nettovarallisuuteen, sovittelun edellytykset ovat selvät. Vaikeammaksi tilanne muodostuu tilanteessa, jossa avioliitto on kestänyt useamman vuosikymmenen, puolisoilla on yhteisiä lapsia ja toinen puolisoista on tehnyt pitkän työuran hyväpalkkaisessa työssä, kun taas toinen puolisoista on panostanut lastenhoitoon ja perheen arkipäiväisiin tarpeisiin. Lähtökohtana on pidetty sitä, että myös esim. pitkät hoitovapaat ovat laissa tarkoitettua ”toimintaa yhteisen talouden hyväksi”, vaikka se ei sinänsä kartuta talouden varallisuutta.  Kun huomioidaan erityisesti se, että toisen puolison työuran on osittain mahdollistanut se, että toinen puoliso on kantanut päävastuun lapsista, voisi pelkästään omaisuuden kartuttamiseksi tehtyjen taloudellisten panostusten huomioon ottaminen johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen.

Arvioidessa sitä, onko osituksen sovittelulle olemassa edellytyksiä, kannattaa kääntyä perheoikeuteen erikoistuneen juristin puoleen. Pitkän ja kalliin ositusprosessin läpikäyminen on turhaa, jos edellytykset sovittelulle ovat heikot. Vastaavasti, jos omaisuuden jakaminen tasan johtaisi omasta mielestä epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen, voi sovitteluvaatimuksen esittäminen olla varsin aiheellista, jotta osituksen lopputulos ei jää itseä harmittamaan.